Nepalista Thaimaahan

Oon kyllä varmaan kaikkien aikojen surkein bloggaaja, mutta tietokoneet Aasiassa olivat uskomattoman hitaita! En siis vaivautunut päivittämään blogiani kuin kerran koko matkan aikana. :---D Jos jotakuta kiinnostaa vielä lueskella miten mun reissu meni, niin aloitan ensimmäisen postauksen Thaimaalla.

  Lähdin Kathmandusta haikein mielin, sillä olisin voinut viettää Nepalissa vielä toisenkin kuukauden. Kaikista matkustamistani maista se on yhä suosikkini. Olimme viimeisenä iltanani käyneet Swayambunathissa, joka on yksi Nepalin kuuluisimmasta buddhatemppeleistä. Tutustuimme temppelin pappeihin ja heidän perheeseensä kun he kutsuivat meidät illanviettoon. Kuulimme paljon uskomattomia tarinoita ja asioita nepalilaisesta kulttuurista. Illan jälkeen tuli entistäkin haikeampi olo lähdöstä.
  Lähtö Nepalista oli yhtä häslinkiä. Kävelin bussiasemalle hostelliltani, koska olin onnistunut käyttämään rahani viimeistä rupiaa myöten viimeisen päivän aamiaiseen. Bussiasemalla löysin kuitenkin oikean bussin lähes heti mikä yllätti Nepalissa aina vallitsevan kaaoksen takia.    
  Bussi oli tupaten täynnä ja kerroin kyllä kuskille, että olin menossa lentokentälle...Mitäs sitten sattuikaan, istuin bussissa autuaan tietämättömänä missä minun olisi kuulunut hypätä pois ja bussi jatkoi matkaa kolmen pysäkin verran kunnes joku tajusi, että olin bussin ainoa länsimaalainen ja ns. "lentokenttäbussissa". Lähdin juoksemaan 20 kilon rinkka selässä lentokentälle, sillä lähtöselvitykseen oli aikaa enää tunti. En ollut vieläkään varma mihin minun olisi kuulunut mennä joten kysyin kaikilta vastaantulevilta lentokentän sijaintia. Onneksi joku paikallinen mies näki hätäni ja nappasi minut kyytiinsä. Ilman häntä olisin myöhästynyt aivan varmasti lennoltani (jos lento ei olisi ollut pari tuntia myöhässä),  sillä käsitavaroiden läpivalaisuun oli 200 metrin jono. Tapaus kuitenkin lämmitti mieltäni, vaikka aamu ei ollut sujunutkaan ihan mutkitta. Nepalilaiset ovat ehdottomasti maailman ystävällisimpiä ihmisiä!

auringonlasku Swayambunathilla

  Saavuin vihdoinkin Bangkokiin, jossa serkkuni oli minua vastassa lentokentällä. Pulssini kiihtyi jännityksestä kun odotin rinkkaani liukuhihnalta. En ollut nähnyt äidin puolta perheestä sitten viime tammikuun! Serkun tytär Tartar oli kasvanut valtavasti ja puhui koko ajan. Viime vierailullani tyttö ei osannut puhua sanaakaan.
  Edessäni oli vielä kaksi ja puoli kuukautta, mutta todellinen syy oleskeluuni Thaimaassa oli Kiinan viisumi. Halusin hoitaa viisumin hakemisen mahdollisimman nopeasti pois alta ja lähteä Kambodzaan. Odotin viikonlopun yli ja lähdimme serkkuni kanssa Kiinan suurlähetystöön. Olin täyttänyt kaikki mahdolliset lippuset ja lappuset sekä tuonut mukanani netissä mainitut tarvittavat liitteet. Neljän tunnin jonotuksen jälkeen pääsin virkailijan luo tiskille, jossa hän luetteli litanian puuttuvista liitteistä. Ja ei kun takaisin serkun luo pohtimaan seuraavaa liikettä. Palasin suurlähetystöön jo seuraavana päivänä ja sain kuin sainkin hakemukseni läpi. Normaalisti hakemuksen käsittely kestäisi 3-4 työpäivää, mutta onnekseni kuninkaan syntymäpäivät sattuivat samalle viikolle mikä tiesi minulle viikon lisää Bangkokissa.
  Olin jälleen aivan hukassa suunnitelmieni kanssa. Menisikö sitä suorittamaan edistyneen sukeltajan pätevyyden ja sitten suuntaisi pohjoiseen? Vai viettäisikö koko viikon Bangkokissa? Päätin lähteä Koh Changille sukeltamaan, sillä en ollut käynyt vielä saarella ja halusin päästä vähän tuulettumaan suurkaupungin hälinästä.
  Koh Changilla etsin heti samana iltana sukelluskoulun itselleni ja lähdin seuraavana aamuna suorittamaan kurssiani. Oli outoa olla reppureissaajien rannalla, sillä kaikki muut bilettivät kun minä vain pänttäsin kurssiani varten. Biletys oli jotenkin jäänyt pois reissultani kokonaan, sillä Nepalissa oli kaikkea muutakin kivaa tehtävää. Oli ihanaa herätä aamukuudelta juoksulenkille ja lähteä merelle sen jälkeen. Suoritin kurssin parissa päivässä ja olin valmis lähtemään takaisin Bangkokiin. Olin nyt pätevä sukeltamaan 30metrin syvyyteen ja ollut hylyssä ensimmäistä kertaa.
  Bangkokissa kävin paikallisten hipstereiden yömarkkinoilla (enkä puhu nyt Chatuchakista vaan toisesta paikasta, joka oli noin kilometrin kävelymatkan päässä) ja osasin tinkiä jopa thai-kielellä! Kävimme serkkuni kanssa myös japanilaisessa ostoskeskuksessa ja söin itseni ähkyyn sushi-buffetissa (yksi reissun kohokohdista ja siksi täysin oleellinen asia). Päätin odottaa viisumin valmistumista Bangkokissa, sillä pohjoisessa sijaitseviin Chiang Maihin ja Paihin olisi ollut päivän junamatka. Bangkok onkin nyt yksi lempikaupungeistani, joten oli oikeastaan tosi kivaa olla siellä vähän pidempään.
  Hyvästelin serkkuni ja lähdin Kambodzaan heti samana päivänä viisumin valmistuttua. Tarkoitus oli vielä kerran palata Bangkokiin tapaamaan ystävääni Suomesta, mutta Kambodzassa matkani saikin ihan uuden käänteen.

Tartar- serkun tyttö, Phra Khanong

Koh Chang

hylkysukellusta

Finding Nemo

pinnalla 

Advanced Open Water Diver

päiväretki Ayutthayan kelluville markkinoille

Ayutthaya

Nepal

  Tiedättekö sen tunteen kun löytää ala-asteaikaisen päiväkirjansa ja alkaa lukemaan sitä? Tuli vähän sama tunne kun luki tuota edellistä postausta...No kaikesta huolimatta (olinpa sitten kuinka huono kirjoittaja tahansa) oon nyt Nepalissa! Mulla on enää neljä päivää jäljellä, mutta valehtelematta tämä on ensimmäinen hetki kun oon koko kuukauden aikana yksin omassa rauhassa. Viimeiset pari päivää olen toki maannut sängyn pohjalla vatsataudin kourissa niin kuin kuuluukin, koska liian hauskaa ei tietenkään saa olla.

 

Patan



Kathmandu

  
  Parin vuorokauden lentokentillä hengailun jälkeen saavuin Kathmandun Thameliin, kuuluisaan ¨backpacker-ghettoon¨, jossa kalpea olemukseni houkutteli kaiken maailman seikkailu-ja trekkailufirmakaupittelijat kimppuuni. Olin kyllä suunnitellut trekkailemista, mutta halusin pitää suunnitelmat avoinna siltä varalta jos törmäisin siisteihin tyyppeihin joiden kanssa tehdä vaellus. Sattumalta pari tyttöä samasta dormista olivat lähdössä tekemään Annapurna Circuitia, joten lyöttäydyin yhteen kaksikon kanssa.

ensimmainen silta vaelluksella, Annapurna Circuit

Tale, lounastauko laaksossa

"Motivaatiotaulukko"

  Ensimmäinen päivä alkoi kahdeksan tunnin möykkyisellä bussimatkalla Besi Sahariin mistä vaellus alkoi. Olimme käynyt ostoksilla ja palkannut kantajat parina edellisenä päivänä, valmistautuneet kahden viikon koetukseen. Minä voin jo pahoin bussimatkan jälkeen ja aloin pelkäämään mahdollista tulevaa vuoristotautia. Jälkeenpäin ollaan naureskeltu kuinka muistin jatkuvasti kysyä 3000 metrin korkeuden saavuttamisen jälkeen oliko kellään oireita vuoristotaudista.

Paiva 7 ja puolivali. Lumihuippuisia vuoria nakyvissa jo!

Ghaury, kolmen tunnin kiipeamisen jalkeen.

  En aio kirjoittaa jokaisesta vierailemastamme kylästä erikseen, sillä etenimme joka päivä aina seuraavaan paikkaan. Trekin alkupuolella tosin kylät vaikuttivat rakentuneen turismin ympärille eikä siksi, että olisi ollut muuta elinkeinoa. Teimme vaelluksen minimiajassa eli kävelimme päivittäin 5-8 tuntia ja jätimme välistä Tilicho-järven jonne monet muut trekkailijat käyttivät pari ylimaaraista päivää. Tässä reittimme Annapurna Circuitilla: Besi Sahar - Bhulbule - Jagat - Tale - Bagarachap - Chame - Upper Pisang - Manang - Letdar - High Camp - Thorung La Pass - Muktinath - Marpha - Lete - Tatopani - Ghorepani - Poon hill - Naya Pul - Pokhara.

  Seuraavaksi suuntana Thaimaa, jossa sukellusta ja Kiinan viisumin kanssa sahellysta!

Manang

Jakkeja, paivan piristys.

Thorung-La Pass 5416m

Jejee Wouwouu!! Voittajafiilis.

Mistä kaikki alkoi

Keksin vähän mahtipontisen nimen tälle blogille, mutta uskon sen olevan ihan realistinen etenkin, jos reissuja kertyy samalla tahdilla mitä nyt on jo kertynyt. :)

  Lähdin ensimmäisen kerran 19-vuotiaana Intiaan kolmeksi kuukaudeksi, mikä jaksaa edelleenkin hämmästyttää muiden lisäksi myös mua itseäni. Intiassa opin paljon kaikenlaista pienen budjetin reppureissaamisesta kulttuurien erilaisuuteen, mutta itseäni en tainnut ikävä kyllä löytää. Tällä hetkellä välttelen Intiaa viimeiseen asti (nyt on silti kolmas kerta kun tulen lentämään sinne), sillä erityisesti ne huonot muistot ovat edelleen tuoreessa muistissa. Kaikesta huolimatta pystyn sanomaan, että Intia on mulle hyvin rakas maa enkä olisi tällainen ilman sitä.

River Ganga, Varanasi. Pyhiinvaeltajien puoli

  Keväällä 2012 lensin Thaimaahan katsomaan sukulaisiani ja tutustumaan hieman syrjäisempiin paikkoihin. Olen käynyt Thaimaassa lähes joka toinen vuosi sukujuurieni takia, mutta siltikään en ole päässyt paljon uima-allasta pidemmälle...Mulla ei ollut oikein mitään odotuksia, mutta kauhistuin huomatessani miten turismi on onnistunut pilaamaan omatoimisen matkailun Thaimaassa. Ei ollut varmaan yhtäkään kylää, missä ei olisi ollut länsimaalaista turistia. Silti tuntui vaikealta tutustua muihin reissaajiin, jos heihin nyt halusi tutustua.

Ko Phangan. Luontoretkellä ystävän kanssa.

  Thaimaan jälkeen huristin minibussilla Malesiaan tapaamaan suomalaisia ystäviäni. Malesia ei antanut oikein mitään ensimmäisellä kerrallaan, vaikka olikin ihan hulvatonta matkaseuraa. Päätin hetken mielijohteesta ostaa lentolipun Balille ja jatkaa ystävieni kanssa matkustamista. Jätimme taaksemme Georgetownin Penangissa ja hämmentävän monikulttuurisen Kuala Lumpurin.
  Noin kuukauden kuluttua palasin Kuala Lumpuriin samaan hostelliin yksin ja mulla oli muutama päivä aikaa kulutettavana. Jätin rinkkani Travel Hubin säilöön ja lähdin Melakaan viikonlopuksi pikkureppuni kanssa. Melakassa tutustuin uskomattomiin ihmisiin, söin parasta intialaista ruokaa ja palautin mieleeni miksi olin alunperin lähtenyt yksin reissuun.

Melaka, Portugalin hallinnassa ollut kaupunki. Katutaiteilijoiden näkemys historiasta.

  Balilla oli paljon bileitä. Se jäi ehkä päälimmäisenä mieleen! No oli siellä paljon muutakin, kuten mieletön vedenalainen maailma ja kaunis rituaalinen kulttuuri. Kävin sukeltamassa Gilien saarilla ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin suorittanut sukeltajankorttini Koh Taolla. Indonesian koralliriuttojen jälkeen on vain ihmetellyt miksi sukeltaminen edes on niin suosittua Thaimaassa.
  Paratiisissa oli myös hieman ongelmia. Yksinmatkustajana en ollut tottunut siihen, että yhtäkkiä seurueeseen kuului kuusi ihmistä ja päätöksiä ruokapaikkojen valinnasta yms, ei tehty tuosta noin vaan. Päästyämme yhteisymmärrykseen osa meistä lähti viettämään eat-pray-love-elämää Ubudiin ja osa jäi surffaamaan Lombokille.
  Kaiken kaikkiaan Balista jäi ihan hyvä kuva, mutta eipä sinne varmaan tule palattua enää. Ellei sitten joskus päädy Australiaan ja käy "vironmatkalla" Kutalla halvan viinan perässä. Easy lyf.

Gili Air. Paikallisia kalastamassa varhain aamulla.

  Olen aina lähtenyt aluksi yksin reissuun enkä ole mitenkään erityisemmin suunnitellut tekemisiäni. Reissussa tapahtuu ja sattuu niin paljon kaikenlaista, että olisi ihan mukava kirjoittaa siitä etenkin ystäville ja huolehtivalle perheelle. Halusin aloittaa tämän blogin kirjoittamisen jo ensimmäisen matkani aikana, mutta en ikinä vain saanut aikaiseksi.
  Tulen luultavasti kirjoittamaan aikaisemmista reissuistani enemmän tai vähemmän, omistaa Euroopalle ja Intialle omat postaukset sekä tietysti kirjoittaa nykyhetkestä. Nyt on vuorossa kolmas reissuni ja haluan jakaa sen kaikille matkailusta/mun elämästä kiinnostuneille.

Nähdään Nepalissa, Namaste.